julmajuuso
[Recent Entries][Archive][Friends][User Info]
Below are the 10 most recent journal entries recorded in the "julmajuuso" journal:[<< Previous 10 entries]
01:34 pm
[Link] | Viime ajat olen nukahtanut puolenyön aikoihin tai aiemmin ja herännyt noin neljältä aamulla. Valvonut muutaman tunnin tai enemmän ja mennyt uudestaan nukkumaan. Monesti herään jonkun soittaessa puhelimeeni väsyneenä ja ärtyisenä. Usein en jaksa vastata vaan painan hiljennys nappia ja soitan takaisin myöhemmin. Tiisataina puhelin soi kolme kertaa enkä jaksanut vastata. Sain viestin Satakunnan kansalta jossa he kertoivat haluavansa tehdä minusta jutun Virta -liitteeseen. Tämä johtui juuri parhaillaan olevasta näyttelystä jossa on myös minulta viisi duunia esillä. Pelkään jollain tapaa kaikkia haastatteluita. Jatkoin nukkumista ja ajattelin soittaa heille myöhemmin takaisin. Illalla sitten pyöräilin haastatteluun. Osaisinpa kertoa itsestäni yhtä mielenkiintoisesti kuin muut joita on haastateltu, jotenkin tunsin itseni hyvin typeräksi ja turhanpäiväiseksi. Nyt pelkään koko lehtijuttua. En haluaisi lukea sitä ja tekisi mieli painua maan alle. Ristiriitaisesti tuntui tosin mukavalta saada huomiota, mutta pidän itseäni suht epäonnistuneena lähes kaikessa. Olen auttanut entistä työkaveriani tuolla uudessa galleriassa minkä hän perusti. Enimmäkseen olen auttanut kaikissa pienissä asioissa, nettisivujen sisällössä ja hoitanut joitakin yhteyksiä näytteilleasettajiin ja joskus valvon galleriaa. Ilmoitin hänelle ettei ehkä olisi viisasta laittaa kaj stenvall palapelejä myyntiin, mutta minua ei siinä asiassa kuunneltu.
Flunssan jälkimainingeissa tuli taas outo tasapainoaistin ongelma. En tiedä mistä johtuu, ehkä korvissa tai päässä jotain painetta. Eilen illalla juostessa tuntui kuin olisi humalassa hölkännyt..oli vaikea kulkea suoraan. Juoksin muutaman ylämäkivedon, ne meni hyvin. Ongelmana on pitkien 15-20km ja sitä pidempien lenkkien täydellinen puute. Niin joo, minulta ostettiin yksi pinkki kipsinen pilleriveistos. Ajattelin tekeväni noita pillereitä niin monta kuin jaksan. Saisin niistä installaation jonnekin lattialle..erivärisiä pillereitä. Haluaisin tuoda siihen lisäksi alkoholin ja sekakäytön ideaa, mutten tiedä vielä miten. Ideana tuo ei ole mitenkään uusi ja siksi se kaipaisi vielä jotain.
Current Music: röyksopp - the girl and the robot
|
01:09 am
[Link] | Olin eilen Riihimäellä auttamassa pikkuveljeni talonrakennuksessa. Laitettiin eristevilloja ja kipsilevyä seiniin. Illalla takaisin tullessani junassa luin Jouni Hynysen kirjaa ja raskaiden kipsilevyjen kantamisesta ja kahden tunnin yöunista johtuen alkoi kirja yhdessä kohtaa naurattamaan mua. Junan vaunu oli melkein täysi ja yksin nauraminen on sen verran idioottimaista että yritin peittää sitä laittamalla käden suuni eteen. Vieressä selkä menosuuntaan matkustavalla nuorellaparilla oli tietty näköyhteys minuun. Oli pakko laittaa kirja pois ja yrittää nukkua mutta hymyn virne ei vaan lähtenyt naamaltani. Yritin ajatella ikiäviä asioita mutta ei sekään auttanut. Onneksi tuota ei kestänyt montaa minuuttia. Kipsi ja eristevillapölyinen junassa yksikseen hymyilijä.
Tänään pelattiin puulaakijalkapallopeli joka päättyi tasan 2-2. Omalta osaltani se ei mennyt kehuttavasti mutta välttävästi kuitenkin.
Näyttelyni töiden tekeminen edistyy aika hyvin aikatauluni mukaan mutta sinne tulee myös outoja kokeiluja ja outoja teoksia ja kieltämättä taas stressaan. Eräs kaverini sanoi viimeksi baarissa töissäni olevan aina tietty tyyli. Toivottavasti olisi sillä luulen itse olevani poukkoileva tyyppi joka ei osaa tehdä mitään kokonaisuutta tai keskittyä yhteen asiaan ja tekniikkaan siihen vaadittavalla paneutumisella.
Olen viime aikoina ihastellut tämän esiintyvän taiteilijan juttuja. Olin kuullut hänestä jo vuosia sitten ensimmäistä kertaa mutta unohtanut tutustua tarkemmin. Mielenkiintoseksi asian teki myös hänen taideopintonsa Englannissa. Ihmettelen miten hän on yksin tee-se-itse meiningillä saanut aikaan noin hienoa ja monipuolista juttua. Lisäksi on vielä kadehdittavan mielenkiintoinen ihan ulkonäkönsä ja tyylinsä vuoksi. Eli hk119. http://www.youtube.com/watch?v=Dh-5fY4HwGk
|
02:31 pm
[Link] | Kirjoittelen gallerialta missä olen nyt toistaiseksi viimeistä päivää koska valtiolta loppui palkkatukeen tarkoitetut rahat ja tuli soitto työsuhteeni päättymisestä toistaiseksi. Se olisi loppunut muutenkin ja alkanut heti perään uudella mutta sitä en saanutkaan. Just palkka nousi 900 euroon kuussa mut nyt tipun työmarkkinatuelle. Saatan ehkä kysyä jos työelämävalmennuksella vois jatkaa vaikka silloin olisin puoli-ilmaiseksi töissä. Mutta työttömyyden kunniaksi vois käydä Alkon kautta. Olis yhdet avajaiset ja tuparitkin tänään. Toisaalta oon epävarma miten kestän alkoholia kun yöllä heräsin monituntiseen vatsakipuun. Ahdistais olla selvinpäin joten kai sitä pakko jotain on juoda.
Toukokuun 23. päivä olis yhteisnäyttely grafiikanpajalla. Kesällä toinen yhteisnäyttely samassa paikassa jazzien aikaan ja syyskuun lopulla alkais Poriginal gallerias oma näyttely. Lisäks pari muuta projektia. Vähän stressiä et miten saan hommat klaarattua kunnolla. Lisäksi iänikuinen stressi onko työt tarpeeks hyviä ja saanko aikaiseksi sellaisia mitä haluan. Pystynkö olemaan rehellinen ajatuksilleni vai alanko huorailemaan ja tekemään perus duuneja jotka sopivat esteettisesti kokonaisuutena galleriatilaan, tai sitten sekoilen täysin päättömiä "teoksia" jotka ovat hairahtuneet sivupoluille ideoistani ja joita en itsekään tajua.
Muuten elämä menee ihan jees ja Aurinko paistaa.
Current Music: Simo Salminen - Rotestilaulu
|
02:01 am
[Link] | Pääsin esittään kolmikätistä friikkiä ja raivopäissään pöydän hajottavaa ja hedelmät täysillä päin seiniä heittelvää shemale friikkiä muiden friikkien sekaan yhdes peep-show performanssis. Joulu meni aika perinteisesti, ei ihmeellistä. Kävin purkamas ja pakkaamas yhden tyypin maalauksia näyttelystä ja sain jägermaisterpullon palkkioks. Luin vähän aika sitten Bukowskin Lounaalla kirjan joka koostuu päiväkirjamerkinnöistä. Olen lukenut muutamia sen kirjoja aiemminkin ja pidän niistä. Pitäisi kai lukea kaikki. Oon lukenut myös Sylvia Plathin runoja ystäväni suosittelemana. Plathin runot ovat minulle vaikeastiavautuvia mutta toivon ymmärtäväni edes osan. Kävin yksi päivä kirjakaupassa ja ajattelin ostaa tussikynän kuten yleensä. Päätinkin ostaa 20e säiliöllisen mustekynän jossa on se vanhanaikainen terä, en muista miksi sitä kutsutaan, ja muutaman mustesäiliön. Tuolla kynällä on aika hieno kirjoitella muistikirjaani. Toivottavasti osaan olla hukkaamatta sitä.
Yllättäen huomasin youtubesta löytyvän videoita Bukowskista
http://www.youtube.com/watch?v=imTaNy4w4-M&NR=1
Current Music: jotain klassista yleltä kun telkkari jäi auki
|
07:55 pm
[Link] | Olen tyytyväinen että Obama valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi. Olen pettynyt kun vasemmistolla ei mennyt kovin vahvasti kuntavaaleissa. Suomalaisilla taitaa mennä aika hemmetin hyvin kun on varaa äänestää porvaripuolueita. Tai saattaa tässä maassa olla ihmisiä jotka oikeasti uskovat että maan pahin oikeistolaisporvaripuolue kokoomus, laittaessaan työmiehen hanskan vaalimainokseen peukku pystys, olisi oikeasti työläisen puolella...varsinkin silloin kun tämä työläinen jää työttömäksi.. Aika mielenkiintoista muuten että kokoomuslaisten flyereissä vai mitä lie kortteja ovatkaan, en nähnyt yhdenkään listanneen asioita mitä haluaisi muuttaa. Muiden puolueiden ehdokkailla taas oli. Ja kyseisellä puolueella kun tavoite tuntuu aina olevan rahallisten voittojen maksimoiminen.
Kävin isänpäivän aikoihin kotona,poikkesim mummulassa, annoin veljen lapselle keppihevosen, juoksin vesisateessa, ajoin autoa, haloin puita, söin paljon. Nyt olen kipeenä, mutta ei haittaa.
Vähän aika sitte yhden kaverini näyttelyhakemus galleriaan hylättiin ja se uhkas tekstareilla tuikata koko gallerian tuleen yöllä..hehe..oli vähän tilanne päällä ainakin tiettyjen ihmisten keskuudessa ja jouduin itsekin selvittelemään tilannetta.
http://www.youtube.com/watch?v=XeKtMUf90Xo
Current Music: Kristina Hautala - Kielletyt käskyt
|
04:15 am
[Link] | Luin tuossa muutama viikko sitten kirjastossa yhtä kirjaa psykologian hyllystä kun olin alamaissa muutamasta epäonnistumisesta. Kirjassa kehotettiin unohtamaan positiivinen ajattelu itselle vaikeissa tilanteissa ja sen sijaan ajatella realistisesti. Se onkin ollut aika hyvä neuvo. Keskittyy asioiden tekemiseen eikä turhaan lataa itselleen turhia odotuksia.
Kävin taas kerran työkkärissä, missä ravaan nykyään jatkuvasti, ja menin väärään paikkaan 2.kerrokseen kun luulin että sieltä piti hakea muutama lomake(olen niin huonomuistinen) ja tuli taas ennätys huonoimmasta kohtelusta. Porissa muutenkin nihkeitä ihmisiä asiakaspalveluhommissa mutta tuo kierosilmäinen mies vei kyllä voiton kaikista. Tosin oli omaakin syytä kun väitin että minut oli käsketty sieltä kysymään tiettyjä lomakkeita vaikkei oltukaan, mutta silti. Tuo mies alkoi oikein syyttelemään ja mietin että mitäköhän on ihmiselle tehty että on tuollaiseksi mennyt.. Sitte menin työkkäris oikeaan paikkaan ja siellä virkailija alkoi väittämään etten ole tuonut aikaisemmin yhtä todistusta vaikka olin. Millä senkin niille olisin todistanut..alkoi huvittaan jo koko tilanne ja virkailijan töykeä asenne ja päätin etten päästä tuollaista silmille hyppijää väittämään perättömiä. Lopulta selvisikin että olin tuonut sen todistuksen (erään yhdistyksen) mutta se ei ollut tarpeeksi uusi..mutta olinpa tuonut kuitenkin. Lisäksi jouduin neuvomaan virkailijoita itse kun he pyysivät palkkatukihakemukseen todistuksia mitä ei edes vaadita.perkele..tuollaiset tyypit jotka eivät osaa asioitaan vittuilevat niin hermothan siinä menee...ja kun käsittääkseni olen aika rauhallinen yleensä.
Viikko sitten eräs toinen työkkärin nainen alkoi syyttelemään ja sanoi "voi poika, poika!" Tuntuu varmaan samalta jos naisia tytötellään..sit vielä kyseltiin että onko mulla nyt näyttelyä menossamissään galleriassa ja sanoin että ei ja vaikka olis ni en sanois!ha! että ottaisitte multa työmarkkinatuen pois varmaan senkin perusteella. Meni hiljaiseks virkailija. Sit kysy että teenkö kauheen synkkiä tauluja? olet sen oloinen..Etkö mitään iloisempia kukkatauluja tee? Sanoin että täytyy niitä synkkiä töitä joidenki tehdä.
Yksi taiteilija turussa oli sanonut työkkärissä virkailijalle suuttuessaan että saavat ottaa hänen tietonsa kokonaan pois koneelta, että hän ei enää kuuntele työkkärin jatkuvaa vi**uilua.
Listasin huvikseni viime aikoina kuuntelussani olleita youtube musavideoita:
1. skeletal family-promised land:(vanhaa aitoa goottirockia) http://www.youtube.com/watch?v=41AqlPjc-Wc
2. the epoxies-you: (aina tykännyt) http://www.youtube.com/watch?v=QinIM6nnNcc&feature=related
3. REM-bad day: (tätä bändiä jo ala-asteella opettaja soitti meille) http://www.youtube.com/watch?v=jBWdRMQfjdo 4. Andy McCoy, Pete Malmi (Briard Revisited)-River of Dreams (en sano mitään...hyvä biisi) http://www.youtube.com/watch?v=iphVSifxtBU
5. Deine Lakaien-Into My Arms (biisi saa palan nousemaan kurkkuuni ja pidän videon visuaalisesta ilmeestä) http://www.youtube.com/watch?v=pV4DcSSeSTY
6. Carola-Penkki,puu ja puistotie (severinin biisistä carolan tulkinta. pidän niin tuosta äänestä) http://www.youtube.com/watch?v=R0ERzkjWP_o
7. the pixies-Where is My Mind (biisi ja fight club leffa teki jostain syystä vaikutuksen nuorena ja varsinkin marla singerin rooli. tuota marlaa muistuttaa joskus yksi tuntemani nainen:)http://www.youtube.com/watch?v=98i4s9iKBQo&feature=related
8. Pulp-Disco 2000 http://www.youtube.com/watch?v=61ThRHYFQvU
9. While My Guitar Gently Weeps-George Harrison http://www.youtube.com/watch?v=T7qpfGVUd8c
10. Ismo Alanko-Pornografiaa http://www.youtube.com/watch?v=QLTZ8eDgRnM
|
05:03 pm
[Link] | Kävin kotona viikonloppuna. Kun juoksin yhtä metsätietä näin hirven. Pysähdyin jahiivin ettei se huomaisi minua ja se hyppäsi tielle ja lähti juoksemaan 20m päässä edessäni. On se aina jotenkin outoa yksin nähdä tuollainen iso metsässä kun yleensä ei vastaan tule mitään. Sudenkorentokin istui olkapäälleni ja hirvikärpäset tunkivat hiuksiini. Kävin myös mummulla ja leikkasin siellä ruohoa. Sit katseltiin mummun istuttamia puita ja muutamia yhdes istuttamia. Ja taas se toivoi että rakentaisin talon siihen viereen tai tulisin talon vinttiin asuun :D vein mummua myös kauppaan autolla.
Näin pikkuveljen lasta Minttua ja se puhuu jo aika hyvin. sanoo mua juuso-sedäksi :)ja vähän pelkäsikin mua välillä..mikä saattoi johtua ajamattomasta parrastani..tai siitä että tykkään vähän pelotella sitä. Lisäksi löin varpaani. Ei ihmeellistä siis.
Current Music: Deine Lakaien - Into My Arms
|
11:47 pm
[Link] | Olin Puntalas. Lämmintä oli. Näin aika monta bändiäkin loppujen lopuks. Pogosin jossain vaihees kyynärpääni verille. Ostin Mellakan lp-levyn, otin yhden The Revoltin ilmaislevyn, ostin Sörsselssönsien rintamerkin ja yhden mis roskisukko heittää toisen roskisukon roskiin.
Join siideriä ja jägermaisteria. Huomasin että kantsii juoda vaan light siideriä jos aikoo pogoilla. Sit tein jotain laitonta. Kävin kaks kertaa uimas mikä oli suoranainen ihme. Talviturkki tuli kastettua. Juttelin kahden favorite naiseni kanssa siellä ja teltassani nukkui 18v tyttö. Eli ei valittamista. Mutta olin yksiksenikin suuren osan ajasta ja katselin ruohikolla bändejä..niin ja tuli meikattua yhdelle naiselle taas amy winehouse meikki..ei oikein onnistunut.
Takaisintullessa kävin vielä moikkaamassa yhtä kaveria ja hain mallinuken käden..kuulostaa oudolta mutta siis kävelin treella mallinuken käsi nyrkissä sojottaen repustani. Odotin junaa ja joku vanha punkkari halusi jutella kanssani, kerto tarinoita ja pyysi jäämään vielä treelle mut en jaksanut enää. Sit siihen tuli myös treen puistodeekuja jotka ylisti lidlin halpaa kaljaa ja romanialainen kerjäläinen. Sitte tulin junalla Poriin.
|
08:20 pm
[Link] | Olen nyt grafiikanpajalla töissä galleriavalvojana ainakin kuukauden. Vähän tylsää siellä välillä on mut pystyn samalla tekeen siinä ohessa omia metalligrafiikan hommiani. Taas kerran saan vain 8e päiväs rahaa työmarkkinatukeni lisäks siitä. Pitäis omis nimis hakee tolle yhdistykselle työllistämistukea ni voisn saada 800e/kk.
Tänään kävi yks Etelä-Afrikkalainen valkoihoinen mies siellä joka oli myös taiteilija..tosi mukava oli ja neuvoin sitä käymään myös 3h+k:lla...ainut mikä jäi häiritsemään oli sen musta hakaristi kädes...ja mietin että onko se natsi vaiko joku muu rauhanomainen hakaristisymboli.
Sain pikkuveljeni vanhat rullaluistimet ja oon niillä nyt menny joka paikkaan. Jarrutussysteemi/kumi oli rikki ja tein siihen oman patenttiratkaisun lisäämällä puupalikan jotta se kumirulla pysyy paikoillaan. Ja polvi ja käsisuojia en p*****e käytä.
Olen nyt ihmetellyt että vaikka maailma on täynnä deep purple faneja (itse en niinkään ole ollut)niin miksi biisi perfect strangers on jäänyt ihan huomiotta. http://youtube.com/watch?v=Bt8Ts5vb3X4
Current Music: Deep Purple - Perfect Strangers
|
02:35 am
[Link] | Juhannukseks Hyvinkäälle Monttubileisiin! Meen nyt ekaa kertaa sinne hiekkakuoppaan.
|
[<< Previous 10 entries] |